Olen ihminen, ja minulla on ihmisen sydän.
Älykoneella ei ole.
Edellisessä kirjoituksessani jäin miettimään sanaa 初心 – alkuperäinen sydän. Siitä jäi mieleeni vielä yksinkertaisempi kysymys:
Mitä on sydän?
Sydämestä voi antaa vaikka kuinka paljon selityksiä. Jokainen ihminen katsoo sitä oman sydämensä kautta.
Taolainen 清静经 – Qīngjìng Jīng, Puhtauden ja tyyneyden klassikko, sanoo:
人心好静,而欲牵之。
Ihmisen sydän pitää tyyneydestä, mutta halu vetää sitä mukaansa.
Siinä 心, sydän, ja 欲, halu, ovat eri asioita.
Me sanomme usein:
Sydämeni haluaa.
Tai:
Kuuntele sydäntäsi.
Mutta mitä silloin oikeastaan kuuntelen?
Jos halu voi vetää sydäntä mukaansa, ehkä kaikki se, mitä haluan, ei olekaan sydämeni ääntä.
清静经 jatkaa:
常能遣其欲而心自静,澄其心而神自清。
Kun halu väistyy, sydän tyyntyy itsestään. Kun sydän kirkastuu, henki kirkastuu.
Ehkä sydän ei olekaan se, joka koko ajan haluaa.
Halu syntyy. Se vetää minua johonkin suuntaan. Kun yksi halu täyttyy, toinen voi jo tulla tilalle.
Mutta sydän?
Jos halu hiljenee, sydän tyyntyy itsestään.
Ehkä sydän on läsnä kaikissa haluissa – ja silti niiden takana tyyni.
Silloin kysymys ei ehkä ole:
Mitä sydämeni haluaa?
Vaan:
Kun halu hiljenee, mitä sydän sanoo?
Silloin muistan Zen- eli Chán-buddhalaisuuteen liitetyn lauseen:
直指人心,见性成佛。
Osoita suoraan ihmisen sydämeen, näe oma luontosi ja tule Buddhaksi.
Ehkä vastausta ei tarvitse etsiä kaukaa.
Mutta jos katson suoraan omaan sydämeeni, mitä minä siellä näen?
Oman luontoni?
Jätä kommentti